Teksti: Liisa Tikka
Hihnakäytös on oikeastaan yhdistelmä monenlaisia taitoja. Hihnakäytöstä harjoitellessa tarvitaan osaamista niin kontaktin pitämisen ja mukana kulkemisen kuin luopumisenkin suhteen. Monesti koiraa täytyy myös siedättää erilaisiin häiriöihin. Ohjaajalta puolestaan edellytetään jonkinlaisia mekaanisia taitoja – erityisesti, jos ulkoilutettavana on useampi kuin yksi koira.
Lajitreeneissä on yleensä itsestään selvää, että koulutettava asia pilkotaan pieniin osasiin ja harjoitellaan pala palalta. Käytökseen treenataan lisää kestoa, sitä yleistetään ja lopulta harjoitellaan myös palkattomuutta. Arkitottelevaisuuden kanssa tämä sama prosessi kuitenkin helposti unohtuu, ja ohjaaja yrittää treenata heti aluksi sitä lopullista, valmista käytöstä.
Luopuminen kulmakivenä
Tärkein työkalu hihnakäytöstä harjoitellessa on etäisyys. Olipa ärsyke sitten kiinnostava, innostava, kiihdyttävä tai pelottava, tarvitaan joka tapauksessa riittävä etäisyys, että harjoitus voisi onnistua. Hyvä nyrkkisääntö on, että hihnan tulisi pysyä löysällä. Jos koiraa täytyy ohjata tai estää taluttimella, on tilanne jo liian vaikea. Vastaavasti koiran pitäisi myös olla kiinnostuneempi palkkioista kuin häiriöstä. Jos namit eivät maistu tai koira ei edes pysty kääntymään katsomaan mitä vahvisteita ohjaajalla on tarjota, ollaan auttamatta liian vaikeassa tilanteessa.
Hyvin suuri osa koirakoulussa käyneistä on opettanut koiralle aikanaan jonkinlaiset luopumisen perusteet, mutta valitettavan usein taitoa ei yleistetä tai viedä käytäntöön. Se, että koira osaa ottaa katsekontaktin nähdessään namin ohjaajan nyrkissä, ei varsinaisesti auta arjen sujuvuuden kannalta paljoakaan. Luopuminen tulisi mielestäni opettaa niin, että koira osaa vihjeestä olla ottamatta tai olla lähestymättä maassa olevia asioita, olipa kyseessä sitten tielle levinneet makkaraperunat, nurmikolla tepasteleva varis, siili tai kissa, juokseva lapsi tai lapsen potkaisema pallo. Tai se toinen koira.
Itse ajattelen luopumiseen liittyvän vihjesanan “jätä” olevan koiralle tietoa siitä, että kohde, josta koira on kiinnostunut, ei ole sen saatavilla. Lintua ei saa hätyyttää, ruokaa ei saa yrittää ottaa, siilin luo ei saa yrittää mennä. Pyrin käyttämään tätä vihjesanaa mahdollisimman vähän. Ensisijaisesti toivon, että koirani itse tarjoaa luopumiskäytöstä eli ottaa minuun kontaktin nähdessään jotain kiinnostavaa.
Aloita helposta
Ohitusharjoittelua kannattaa harvoin aloittaa siitä monelle vaikeimmasta eli vieraista koirista. Työssäni eläintenkouluttajana ohjaan asiakkaita yleensä harjoittelemaan aluksi hyvin helpoilla asioilla eli melko neutraaleilla kohteilla (tyhjä säilytysastia, kartio tms). Kun koira pystyy ohittamaan tällaisen kohteen ilman, että sitä tarvitsee houkutella, voidaan vaihtaa vaikeampiin häiriöihin. Koirasta riippuen tällaisia voivat olla erilaiset lelut, rasiat joissa on ruokaa ja joiden kannessa on reiät, tyhjä ruokakuppi jne. Ruokahäiriöitäkin voi porrastaa aloittamalla kuivamuonasta edeten sitten kuivien herkkujen kautta lihapulliin ja kissanruokaan, aina lämmitettyyn maksalaatikkoon asti!
Harjoitellessa ei kannata koskaan kulkea suoraan häiriötä kohti, vaan tehdä esimerkiksi eräänlaista siksakkia tai serpentiinikuviota. Tällöin koirasta on helpompi nähdä milloin se kiinnostuu häiriöstä ja koska tilanne voi äityä sille liian vaikeaksi. Tyypillisesti viimeiset hetket ovat käsillä, jos koiran katse kääntyy selkeästi kohti häiriötä ja koira alkaa kiihdyttää tahtiaan. Tällöin ei kannata enää mennä lähemmäs; voi kokeilla pysähtyä ja odottaa, pystyykö koira vielä luopumaan häiriöstä. Palkitseminen kannattaa tehdä aina häiriöstä poispäin: jos koira luopuu, palkitse ruhtinaallisesti joko heittämällä palkkio toiseen suuntaan tai lähde itsekin juoksemaan koiran kanssa poispäin häiriöesineestä.
Tätä esineiden ohittamista tulee yleistää niin, että treenitilanteet voivat vastata todellisia ulkoiluja. Aluksi ohjaaja voi ottaa häiriöt reppuun lenkille lähtiessään ja laittaa ne harjoituksia varten esille johonkin kentälle tai nurmialueelle. Parempi olisi, että koira ei näkisi etukäteen häiriöiden levittelyä, vaan tilanne olisi sille yllättävämpi. Taitojen karttuessa olisi hyvä myös päästä tilanteeseen, jossa avustaja on vienyt häiriöt niin, ettei omistajakaan tiedä mihin tienvarsipusikkoon ne on kätketty.
Jos paikallaan pysyvät häiriöt ovat liian helppoja, voi esimerkiksi mekaanisista leluista olla apua treeneissä. Naukuvat ja kävelevät kissat tai kauko-ohjattavat autot ovat jo vähän vaativampia ohitettavia! Myös avustaja, joka voi vetää viehelelua tai heitellä palloja, mahdollistaa hyvän harjoituksen.
Uukkarit työnalle
Jos koiralla on vaikeuksia toisten koirien kohtaamisissa, on arjessa usein järkevää kääntyä pois tai vaihtaa suuntaa, jos samalla tieosuudella on tulossa toinen koira vastaan. Tämä poispäin kääntyminen ei kuitenkaan yleensä suju ihan helposti. Sekin on taito, jota kannattaa harjoitella etukäteen ja erikseen!
Usein tosielämässä koira on hihnanmitan päässä ohjaajan edessä. Tällöin koiran kääntyminen pois häiriöstä on melkoisen epätodennäköistä. Monesti helpompi ratkaisu on, että ohjaaja menee itse koiran luokse kerien samalla hihnaa niin, ettei koira pääse etenemään, ja pyrkii sitten kääntämään koiran sen jäädessä sisäkaarteeseen. Kun ohjaaja on itse koiransa ja vieraan koiran välissä katkaisemassa näköyhteyttä, on huomattavasti todennäköisempää saada koira käännettyä. Tämäkin on taito, jota kannattaa ehdottomasti harjoitella erikseen. Rally-tokoilijoilla se on jo suurimmalla osalla tuttu ja helppo käytös; muiden lajien treenaajat voivat ehkä joutua sitä enemmän harjoittelemaan. Apuna käännöksessä voi käyttää esimerkiksi koiran puoleisella kädellä ohjaamista, erityisesti, jos koira osaa käsikosketuksen.
Myös ulkokaarteessa kääntymistä tai oikeastaan ohjaajaa kohti kääntymistä voi ja kannattaa harjoitella. Suosittelen opettamaan erityisen “hätäkääntymisvihjeen”, jonka avulla koira kääntyy nopeasti kohti ohjaajaa. Tässä kannattaa ehdottomasti käyttää joko heitto- tai etäpalkkiota. Koiran kääntyessä katsomaan ohjaajaa heittää hän palkkion vielä itsestään eteenpäin, jotta koira lähtisi mahdollisimman kovaa juoksemaan ohjaajan suuntaan (ja hänestä vielä ohi). Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää etäpalkkiota, jonne sitten koirakko juoksee yhdessä.
Molempia käännöstyyppejä kannattaa harjoitella myös aiemmin listattujen häiriöiden kanssa. Tämä on jo huomattavasti vaativampi harjoitus: edetään suoraan kohti häiriötä ja siinä vaiheessa, kun koira on vielä rauhallinen ja kontaktissa, käännytään ympäri.
Premack toimii myös
Premackin periaate on David Premack -nimisen miehen tutkimusten pohjalta kehittynyt teoria ja menetelmä, joka toimii erityisen hyvin monissa hihnakäytökseen liittyvissä haasteissa. Premackin periaatteen idea on, että jokin heikompi käytös vahvistuu, kun sitä seuraa vahvempi, eläimelle mieluisampi käytös. Tätä voidaan kutsua myös vaikkapa luvan pyytämiseksi monessa asiayhteydessä: koira malttaa luopua sitä kiinnostavasta asiasta ja ottaa vaikkapa katsekontaktin ohjaajaan, kun se tietää, että sillä se saattaa saada luvan mennä tutkimaan kyseistä asiaa! Premack toimii erinomaisesti vaikkapa tilanteissa, joissa koiran pitäisi ensin malttaa, jotta se pääsee sitten tekemään jotain kivaa asiaa: odottaa, että hihna otetaan pois ja portti avataan koirapuistoon mennessä, odottaa lupaa päästä uimaan tai etsimään lelua, tai vaikkapa pyytää lupaa päästä haistelemaan toisen koiran puunrunkoon jättämiä hajujälkiä. Tällaisia vahvisteita kutsutaan usein toiminnallisiksi palkkioiksi, ja ne ovat erinomainen työkalu esimerkiksi silloin, kun koira ei ole perso ruualle eivätkä namit oikein toimi. Premackin periaate on usein muutenkin kaikkein paras toimintatapa, koska silloin koira saa palkkioksi juurikin sen asian mitä se sillä hetkellä eniten haluaa!
Omat koirani eivät useinkaan treffaa toisia koiria hihnassa, mutta ne vähät kontaktit joiden kanssa näin tehdään, on opetettu juurikin Premackin periaatteen kautta. Kun koira malttaa, ei yritä toisen koiran luo ja pystyy odottamaan rauhassa, pääsee se sitten moikkaamaan kaverikoiraa.
Viimeinen palanen
Nyt, kun harjoittelua on tehty monipuolisesti eri paikoissa ja tilanteissa monenlaisten häiriöesineiden kanssa, voidaan alkaa harjoitella varsinaisia koiraohituksia. Tällöinkin olisi tärkeää päästä harjoittelemaan järjestetyissä tilanteissa sovittujen avustajien kanssa, jotta tilanne ei karkaa käsistä. Avustajien puuttuessa voi myös mennä treenaamaan jonnekin suurelle, avaralle alueelle, jossa toiset koirakot on helppo nähdä ja etäisyyttä voi hyvin säädellä.
Ohitusharjoittelua ei kannata aloittaa kohtisuoraan lähestymisellä, vaan ensimmäiseksi kannattaa ottaa harjoitus, jossa koirakot liikkuvat samansuuntaisesti. Harjoittelevista koirista riippuu onko aloitusetäisyys jalkapallokenttä vai ajotie, vai jotain siltä väliltä. Kun samaan suuntaan liikkuminen sujuu jo melko lyhyellä etäisyydellä, kannattaa siirtyä tässäkin u-käännöstreeniin. Avustava koirakko voi liikkua omaa kulkulinjaansa eestaas, ja harjoitteleva koirakko lähestyy heitä tietyn matkaa, ja kääntyy ympäri. Kun tämä sujuu, siirtyvät molemmat tekemään u-käännösharjoittelua niin, että koirakot lähestyvät toisiaan melko synkronoidusti, ja kääntyvät sitten ympäri ennen kohtaamista. U-käännöstreeneissä koirat kannattaa pitää sisäkaarteessa, jotta niitä on helpompi ohjata ja estää mahdollinen tilanteen äkillinen eskaloituminen.
Vasta kaiken tämän jälkeen voi kokeilla varsinaisia ohituksia. Silloinkin suosittelen, että ohjaaja on aina oman ja vieraan koiran välissä.
