Mikä avuksi? Välineurheilun ABC

Teksti: Liisa Tikka

Aiemmin kirjoitin virheettömästä oppimisesta ja sivusin erilaisia kohteita ja muita välineitä, joiden avulla oppiminen voidaan saada sujuvammaksi. Tässä artikkelissa käyn läpi tarkemmin, mitä tavaroita koulutuksessa voi esimerkiksi hyödyntää ja millaisiin tehtäviin ja liikkeisiin ne sopivat. Esimerkit ovat lähinnä rally-tokon, koiratanssin ja tokon parista.

Korokkeet

Korokkeista puhuessani tarkoitan itse “kokokorokkeita” eli esimerkiksi steppilautoja. Nämä korokkeet ovat noin koiran rungon kokoisia suorakaiteen mallisia esineitä. Itse suosin painavampia korokkeita, kuten juurikin steppereitä tai puisia laatikoita, mutta käyttää voi myös esimerkiksi solukumisia alustoja. Korokkeen pitäisi pysyä tukevasti paikallaan, eikä se saa luistaa tai liikkua koiran noustessa sen päälle. Apuna kannattaa käyttää liukuestemattoja – tarvittaessa yhtä korokkeen alla ja toista sen päällä, jos materiaali on tassuille liukas.

Korokkeen tarkoitus on auttaa koira oikeaan paikkaan tai asentoon. Sen avulla voidaan opettaa esimerkiksi sivulle- tai eteentuloa, jolloin koroke on siinä kohtaa, jossa koira perusasennossa tai eteentulossa ihannetilanteessa on. Ohjaajan tehtävä on asettaa koroke oikeaan kohtaan suhteessa itseensä, ja koiran tehtävä on sitten hankkiutua korokkeen päälle. Itse haluan yleensä, että koira jää seisomaan korokkeelle noustuaan, vaikka tavoitteena olisikin myöhemmin istumisasento. Seisovaa koiraa on helpompi ohjata esimerkiksi palkkion suunnalla, jolloin voidaan tarvittaessa viimeistellä suoritus koiran jäätyä vaikkapa hitusen vinoon tai liian taakse.

Aluksi koiralle opetetaan korokkeelle nouseminen mieluiten sheippaamalla. Tällöin ei ole merkitystä, missä ohjaaja sijaitsee, vaan pyritään luomaan toistojen myötä korokkeesta eräänlainen magneetti, jonka päälle koira haluaa nousta. Aivan alussa kannattaa palkita jo pelkästään korokkeen lähestymistä tai katsomista. Usein koira nostaa etutassut melko vaivatta korokkeelle, mutta monille tuottaa hankaluuksia uskaltautua irrottamaan takajalat turvallisesta lattiasta. Tarvittaessa koiraa voi auttaa omalla liikkeellä tai sijoittumisella tai esimerkiksi käsikohteen tai kosketuskepin avulla. Namilla houkuttelua en suosittele, sillä se heikentää koiran kehonhallintaa ja johtaa helposti ojasta allikkoon. Toiminta voi mennä enemmänkin söhläämiseksi, ja pahimmassa tapauksessa koira saattaa satuttaa itsensä tai säikähtää.

Kun koira osaa itsenäisesti hakeutua korokkeen päälle eri suunnista, voidaan alkaa siirtyä varsinaisen tehtävän harjoitteluun. Tässä vaiheessa ohjaaja sijoittaa korokkeen haluamaansa kohtaan (viereensä, eteensä). Jos koira on omaksunut korokeharjoittelun idean hyvin, pitäisi sen osata tässäkin nousta korokkeen päälle.

Korokkeet ovat yleensä helppoja häivyttää, jos harjoittelussa ei ole käytetty ohjaajan ylimääräisiä keho- tai vartaloapuja. Korokkeen voi koettaa jättää vain pois kokonaan tai sen voi korvata vastaavan kokoisella matolla tai vastaavalla. Häivyttäminen tai kohteen poisto kannattaa tehdä vasta, kun liike on ensin nimetty.

 

Muita käyttötarkoituksia

Korokkeita voi hyödyntää myös esimerkiksi erotteluharjoittelussa: ohjaajalla on vaikkapa kaksi samanlaista koroketta kummallakin sivullaan, jolloin koira voi erotella vasemmalle ja oikealle puolelle tehtäviä sivulletuloja. Korokkeita voi myös käyttää esimerkiksi rally-tokon puolenvaihto edessä -tehtävän harjoittelussa: koroke on silloin sillä puolella, jonne koira päätyy tehtävän jälkeen. Koroke mm. estää koiran takapäätä kääntymästä sivulle.

Isompaa, neliönmuotoista koroketta (esimerkiksi kuormalava) voi käyttää rallyn pyörähdysten harjoittelemisessa, jos koiralla on taipumus tehdä vähän liian laajoja kaarroksia. Koroke pitää pyörähdyksen tiiviimpänä ja myös auttaa koiraa löytämään oikean perusasentopaikan pyörähdyksen jälkeen.

Korokkeet sopivat myös erilaisiin paikallaoloharjoituksiin. Koiran on yleensä helpompi malttaa pysyä paikoillaan, kun sen käytössä oleva tila on rajattu. Eritoten korokkeen hyödyt näkyvät asennoissa, joissa koiran täytyy olla katse pois ohjaajasta (esimerkiksi erilaiset koiratanssipositiot ja temput). Se toimii myös erinomaisen hyvin rally-tokon seisovan koiran kierto -tehtävien opettamisessa.

Korokkeelle peruuttamisen opettaminen on myös käytännöllinen tapa lisätä kestoa peruutukseen. Kun koira osaa peruuttaa vähän matkaa ohjaajan edessä, aletaan harjoitella niin, että peruutus päättyy aina takajalat korokkeella. Tällöin peruutusmatkaa on helpompi lisätä, kun koira oppii, että peruutus kestää niin pitkään, kunnes koroke löytyy. Koroke usein myös auttaa pitämään peruutuksen suorana. Aluksi ei kuitenkaan kannata käyttää koroketta, vaan harjoittelu aloitetaan vaikkapa taitetulla pyyhkeellä, liukuestematolla tai vaikkapa tyynyllä – koiran koosta riippuen. Aloitusvaiheessa “korokkeen” tulee olla hyvin matala ja mielellään pehmeä. Lisää vinkkejä peruuttamisen opettamisesta voit lukea Caniksen numerosta 2/18.

 

Etujalkakoroke

Pienempää, vain etujaloille tarkoitettua koroketta on kätevä myös hyödyntää perusasennon opettamisessa. Tätä temppua kutsutaan usein vatiharjoitukseksi, sillä isommilla koirilla on kätevä käyttää pesuvatia kohteena. Kohteen olisi hyvä olla pyöreä tai neliömäinen; pienemmillä koirilla sopivia ovat pienet pahvilaatikot, ruokakupit, tietosanakirjat jne. Harjoituksen tarkoituksena on opettaa koira pitämään etujalat kohteen päällä samalla, kun takapää liikkuu koroketta kiertäen. Tästä harjoitteesta on paljon hyötyä koiran takapäänkäytössä ja kehonhallinnassa; erilaiset seuraamisen käännökset, sivuaskeleet ja muut hyvää takapäänkäyttöä vaativat temput onnistuvat sen myötä paljon paremmin.

Ns. vatitempun opettamisesta voit lukea lisää artikkelista Perusta sivulletulo kehonhallinnalle.

Etutassukoroketta voi hyödyntää esimerkiksi rally-tokon “kukkasia” harjoitellessa. Kukkaset ovat yleisnimi voittaja- ja mestariluokan täyskäännöksille, joissa koira ja ohjaaja kääntyvät itsenäisesti (molemmat oikeaan, molemmat vasempaan, tulppaani ja valkovuokko). Kohde voi tässä vaiheessa olla vaihdettu jo vaikkapa vastaavan kokoiseen kosketusalustaan. Kohde on sopivassa kohdassa kyltin edessä ja pitää tällöin koiran käännöksen tiiviinä, kun se kääntyy etujalat kohteen päällä.

 

Lauta

Lankkua tai vastaavaa pitkänomaista, vähän koroketta matalampaa kohdetta voi hyödyntää esimerkiksi sivuaskeleiden opettamisessa. Tällöin koira opetetaan pitämään etujalat laudan päällä ja liikkumaan sitä myöden sivuttain. Aluksi ohjaaja on koiraa vastapäätä, mikä auttaa koiraa pysymään halutussa paikassa. Kun harjoittelun idea selkenee koiralle, voi ohjaaja vaihtaa paikkaa esimerkiksi koiran viereen.

Tassukohteina voi käyttää monia muitakin asioita. Tokon kaukokäskyissä koiralle voidaan opettaa jokin kohde, jolle koiran etu- tai takajalat mahtuvat. Tällöin kriteerinä on pitää nämä kohteen päällä olevat tassut paikoillaan, vaikka asento vaihtuukin.

Itse käytän tassukohteina lasinalusia. Ruotsalaisesta huonekaluketjusta saa erivärisiä pehmeitä ja kestäviä alusia. Opetan koiran koskemaan yhdellä etutassulla lasinaluseen ja voin perusharjoitusten jälkeen alkaa käyttää tätä työkaluna erilaisten tassutemppujen opettamiseen. Kohteen avulla koiran voi opettaa esimerkiksi tekemään “highfiven”, sulkemaan laatikoita tai ovia tai sammuttamaan valoja, ristimään etutassunsa makuulla, ottamaan sateenvarjon tai kävelykepin kainaloonsa istuessaan tai vaikkapa läimäisemään pullon tai keilan kumoon. Kohteen kätevyys on siinä, että sen voi esimerkiksi teipata mihin tahansa esineeseen tai pintaan.

 

Kosketuskeppi

Siinä, missä koroke soveltuu parhaiten tehtäviin, joissa ohjaaja on paikallaan, on kosketuskeppi oiva apuväline liikkuvien harjoitteiden treenaamiseen. Kosketuskeppi on eräänlainen houkutin, jonka avulla koira saadaan liikkumaan oikeaan suuntaan. Se on kuitenkin vähemmän häiritsevä ja helpommin häivytettävä kuin namilla houkuttelu. Periaatteessa kepin sijasta voi myös käyttää ns. ohjauskättä (koira on opetettu koskemaan ja seuraamaan käsikohdetta). Pelkkä käsi on kuitenkin monissa tehtävissä liian lyhyt ja aiheuttaa ohjaajalle tarpeen kumartua, kurkottaa tai muutoin muuttaa omaa asentoaan.

Kuten korokkeidenkin kanssa, tulee koiralle ensin opettaa kosketuskepin käyttö. Ensimmäiseksi opetetaan kepin päähän (pallo-osaan) koskeminen kuonolla. Itse en näe tarpeelliseksi opettaa tähän tehtävään kestoa, vaan haluan ainoastaan, että koira osaa koskea sujuvasti, olipa keppi sitten missä tahansa. Omasta mielestäni kosketuskeppi on työkalu, enkä vietä suuremmalti aikaa hioen koiran suoritusta erityisen täydelliseksi. Tästä syystä en itse pidä suurena ongelmana, jos koira satunnaisesti avaa suutaan ottaakseen kepin suuhunsa. Kuitenkin jos koiran käytös alkaa olla turhautunutta tai keppiin kohdistuu saalistuskäyttäytymistä (jahtaamista), on syytä lopettaa harjoittelu ja miettiä, mikä on mennyt pieleen. Helpoiten ongelma ratkeaa yleensä vahvistamalla jo pelkkää lähestymistä, eli naksautus tulee jo hetki ennen kosketusta. Tällöin koira ei ehdi ottaa kepin päätä suuhunsa eikä pureksia sitä. Olisi myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, että koiralla on suu kiinni naksautuksen hetkellä.

Suosittelen opettamaan kosketuskepin palkitsemalla koiran heittämällä namit lattialle/maahan. Tällöin koira joutuu liikkumaan enemmän kohteen ja palkkion välillä, mikä tehostaa palkkiosta luopumista ja myös vähentää koiran mahdollisesti tarjoamaa istumista. Ohjaajan on kuitenkin syytä alkuharjoittelussa pysyä paikoillaan.

Kun koira osaa koskea eri suunnissa ja eri korkeuksissa olevaa kosketuskeppiä, voidaan siirtyä harjoittelussa seuraavaan vaiheeseen. Huomioi kuitenkin, että EN SUOSITTELE opettamaan koiraa hyppäämään kohteeseen, vaan pidän kepin aina harjoittelutilanteessa niin alhaalla, että koira yltää siihen kaikki tassut maassa.

Seuraavaksi koira opetetaan seuraamaan liikkuvaa keppiä. Tässäkin vaiheessa suosittelen ohjaajaa pysymään vielä paikoillaan, jotta ihmisen liike ei häiritse koiran keskittymistä. Ainoastaan kosketuskeppiä, ja kättä, joka pitää keppiä, liikutetaan. Keppi on vähän koiran pään yläpuolella, ja sitä liikutetaan ohjaajasta poispäin. Tällöin on helpoin nähdä, seuraako koira keppiä vai ei. Riittää, että koira liikkuu kepin perässä esim. 30–50 senttimetriä. Naksautus annetaan liikkumisen aikana, ja jos mahdollista, koira palkitaan liikkeen suuntaan. Koiran ei tarvitse liikkeen lopussa koskea keppiin, mutta jos näin käy, ei se haittaa.

 

  • Kosketuskeppi on koiran ulottuvilla paikoillaan: koira koskee siihen kuonollaan.
  • Kosketuskeppi on koiran ulottumattomissa (ylempänä) paikoillaan: koira fokusoi siihen katseellaan.
  • Kosketuskeppi liikkuu: koira seuraa sitä liikkeellä ja katsellaan.

Kosketuskepin avulla koiraa on helppo ohjata. Sitä voi käyttää ohjaajan ollessa paikoillaan esim. kumartamisen tai maahanmenon opettamisessa tai vaikkapa, jos halutaan opettaa koira kääntämään päätään tiettyyn suuntaan. Liikuttaessa keppiä voi hyödyntää esimerkiksi siihen, että koira pitää katseensa siinä (esimerkiksi “näyttelyliikkuminen” niin, että koira juoksee eteenpäin katsoen eikä käännä päätään kohti ohjaajaa). Kosketuskeppiä liikuttamalla koiralle voi opettaa vaikkapa rally-tokon puolenvaihdot, ohjaajan ympäri kiertämisen, pyörähdyksen ja ns. kukkaset.

 

Kosketuskeppi kannattaa yleensä pitää koiranpuoleisessa kädessä. Kuitenkin jos harjoitellaan puolenvaihtoa, kannattaa kepin olla tällöin sen puolen kädessä, jonne koira vaihdon myötä päätyy. Naksutinta ja kosketuskeppiä kannattaa pitää samassa kädessä: kepin varsi kulkee keskisormen, nimettömän ja pikkusormen alta, ja peukalo ja etusormi hoitavat naksuttimen käytön.

 

Tilan rajaaminen

Koiraa voi ohjata oikeaan toimintaan myös erilaisten tilan rajaamisen ratkaisuin. Yksi klassinen esimerkki on harjoitella vaikkapa sivulla peruuttamista niin, että koira jää ohjaajan ja seinän väliin. Tällöin sen on “pakko” peruuttaa suoraan.

Ympäristön hyödyntämisessä on hyvä muistaa muutamia asioita. Kuten kaikessa muussakin koulutuksessa, on tärkeää havainnoida koiran tunnetilaa. Toiset koirat ahdistuvat herkästi, jos ne tuntevat olonsa tukalaksi juurikin vaikka seinän vieressä tai muuten ahtaassa paikassa. Tällöin harjoitukseen yhdistyy helposti vääränlainen tunnetila, kun koira pyrkii suoriutumaan harjoituksesta mahdollisimman nopeasti päästäkseen tilanteesta pois.

Mitä suurempi käytetty apuväline on, sitä merkittävämpi osuus sillä on suorituksessa – eli kääntäen: sitä vaikeampi välinettä on häivyttää. Seinän sijasta käyttäisinkin vaikkapa yhtä tai useampaa matalaa hyppyestettä (esim. agilityhyppy tai tokon avoeste), jotka auttavat koiran suuntaamisessa, mutta ovat huomattavasti vähäpätöisempiä fyysisesti. Erilaisia kujia voi myös muodostaa vaikkapa kartioista tai rally-tokon kylttitelineistä. Tämä on myös ihan hyvää häiriöharjoittelua, kun ehkä muista tilanteista tutut esineet saavatkin uusia merkityksiä.

Pentuaitauksella tai vaikkapa ympyrään asetetuilla kartioilla voi myös opettaa koiraa kiertämään ohjaajaa – etu- tai takaperin. Sheippaaminen käy helposti, kun tila rajaa koiran toimintaa. Vielä kätevämpää on, jos näihin harjoituksiin voi yhdistää peilin, jota kautta katsomalla näkee, mitä koira tekee selän takana! Peili on muutenkin korvaamaton apuväline. Se mahdollistaa ohjaajan hyvän, suoran asennon kaikenlaisissa seuraamisharjoituksissa. Peilin avulla voi myös välttää sivuaskelissa tai peruutuksissa helposti tulevia ikäviä koiran tassuille astumisia.