Useimmat koiranomistajat leikkivät pentunsa kanssa. Monet leikkivät myös aikuisten koiriensa kanssa, mikäli nelijalkaiset tulevat tarjoamaan lelujaan yhteistä touhuhetkeä silmällä pitäen. Harrastus- tai kisakoiran kanssa leikitään usein treeneissä palkkioksi. Leikki voi olla hauskanpidon lisäksi myös tapa kehittää koiran eri ominaisuuksia, ja antaa sille valmiuksia kohdata uusi tilanteita.
Leikkiminen jäljittelee usein erilaisia metsästyskäytöksen osia. Koiralle heitetään leluja ja se juoksee niiden perään saalistaen. Nameja tai esineitä voidaan piilottaa, jolloin hauva etsii niitä hajuaistinsa avulla. Taisteluleikki ja lelun rikkominen liittyvät metsästyskaavan loppuosaan, jossa petoeläin tappaa ja paloittelee saaliinsa.
Koiran valitsema leikkimistapa kertoo sekä sen luonteesta, että usein myös oppimishistoriasta. Usein omistaja leikkii koiransa kanssa niitä leikkejä, jotka ovat koiran mieleen, ja joita se tarjoaa ohjaajalleen. Leikissä näkyy koiran rotutyyppi: terrierit ja taistelukoirat haluavat eritoten leikkiä vetoleikkejä, ja paimenet jahtaavat mieluusti palloa. Koiran jo osaamien asioiden vahvistamisesta ei varsinaisesti yleensä ole haittaa, mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja leikkiä. Leikkimistä voi opettaa kuten mitä tahansa temppuja tai tottelevaisuusliikkeitä.
KIVA-team ry:n Tunne koirasi -kursseilla ruotsalainen David Selin käyttää kehittämäänsä Y-akselia koiran eri taipumusten ja luonteen kartoittamiseen. Y-kirjaimessa on kolme eri sivua: yhteistyö, vastarinta ja itse. Luonnetyypit eivät itsessään ole huonoja tai hyviä. Y-akselin tehtävä on kertoa omistajalle minkälaisia ominaisuuksia omalla koiralla on ja siten antaa tilaisuuden miettiä mitä koiran luonteessa voisi puolestaan kehittää ja parantaa. Koiralla, jolla on monipuolisesti ominaisuuksia joka akselilta, on hyvät valmiudet eri asioihin. Jos taas koira on hyvin vahva yhteistyö-akselilla, eikä sillä ole juurikaan vastarintaa tai itse-ominaisuuksia, ei ole ihmekään, ettei se halua jäädä yksin tai leikkiä taisteluleikkejä. Leikki on yksi mahdollisuus kehittää puuttuvia ominaisuuksia.
Yhteistyö-leikit
Yhteistyötä ja vahvaa suhdetta omistajaan tarvitaan aina, olipa koira sitten harrastus-, kisa-, tai työkäytössä tai toimittamassa sohvachampionin virkaa. Koiran rotutyypistä ja käyttötarpeesta riippuu, millainen määrä yhteistyötä on tarpeen. Monissa lajeissa vaaditaan hyvää yhteistyön ja itsenäisyyden tasapainoa: hyvän paimen- tai pelastuskoiran tulee kyetä toimimaan kaukanakin ohjaajasta ja käyttää luontaisia taipumuksiaan sekä opittuja taitojaan, ja olla silti ohjattavissa. Ajo- tai vinttikoira puolestaan ei metsästystilanteessa juurikaan tarvitse ihmistä mihinkään. Tällaisten koirien luontainen yhteistyöhalu ei välttämättä ole kovinkaan suuri, joten on hyvä vahvistaa niiden kiinnostusta ohjaajansa kanssa toimimiseen.
Noutaminen ja erilaiset esineleikit ovat hyviä yhteistyön rakentamisessa. Koiran, jolla ei ole minkäänlaista esinekiinnostusta, voi opettaa tarttumaan esineeseen naksuttimen avulla positiivisesti vahvistaen. Aluksi kannattaa käyttää esinettä, joka voi edes jossain määrin kiinnostaa koiraa: ontto putkimainen lelu tai vanha sukka, joka on täytetty nameilla, aidosta lampaan- tai kaninkarvasta tehty dummy tai motivaatiopatukka tai muu vastaava. Nameilla täytetty lelu sopii koirille, joiden kiinnostusta lelua kohtaan täytyy vahvistaa ruuan avulla. Tällöin esimerkiksi lelun heiton jälkeen koiran juostessa lelulle ohjaaja kiirehtii perään, ja palkitsee koiran antamalla herkun lelun sisältä. Vähitellen kriteeriä nostetaan niin, että koiran täytyy vaikkapa nostaa lelu suuhunsa saadakseen sitten palkkionsa.
Kahden pallon leikki
Kahden pallon leikissä vahvistetaan ohjaajaan suuntautuvaa liikettä. Se sopii erityisesti koirille, jotka ovat kiinnostuneita esineistä, mutta eivät halua tuoda niitä ohjaajalleen. Leikki vaatii kaksi tai mielellään kolme aivan samanlaista lelua. Pallot ovat usein halvimpia vaihtoehtoja, mutta mitkä tahansa muutkin lelut käyvät. Koiran voi pitää alkuvaiheessa pitkässä liinassa, jos on riski, että se lähtee esineen saatuaan karkuun.
Aluksi pallo heitetään poispäin ohjaajasta, ja annetaan koiran juosta pallon perään. Heti kun koira kääntyy pallo suussaan kohti omistajaa, heitetään sille uusi pallo – mutta nyt ohjaajan taakse! Tällä heitolla hyödynnetään palkkion suuntaa koulutuksessa: palkinnoksi siitä, että koira kääntyy kohti ohjaajaa esine suussaan, heitetään toinen pallo, joka tavallaan pakottaa koiran ohjaajan suuntaan.
Kun koira lähtee juoksemaan toisen heiton suuntaan, se jossain vaiheessa todennäköisesti pudottaa ensimmäisen pallon. Omistaja ottaa tämän pallon itselleen, ja kääntyy samalla ollen jälleen kasvot kohti koiraa. Ohjaaja heittää kädessään olevan pallon jälleen taaksensa siinä vaiheessa, kun koira on nostanut suuhunsa toisen pallon ja kääntynyt kohti ihmistä.
Parin heittokerran jälkeen nostetaan kriteeriä niin, ettei enää riitäkään, että koira vain kääntyy ohjaajaa kohti esineen kanssa, vaan vaaditaan, että se liikkuu myös häntä kohti hieman. Kriteeriä nostetaan heitto heitolta.
Todennäköisesti koira alkaa pian pudottaa palloa suustaan uuden heiton toivossa. Kun koira irrottaa pallosta, sanotaan ”irti” eli annetaan eläimen tarjoamalle käytökselle nimi.
Posteljoonileikki
Hauska ja hyödyllinenkin leikki on opettaa koira viemään tavaroita ihmiseltä toiselle. Koska tässä leikissä esineet eivät liiku itsestään eikä niitä heitetä, ei omistushaluinenkaan koira välttämättä yritä lähteä karkuun lelun kanssa. Koira ja ohjaaja asettautuvat aluksi toisiaan vastapäätä kuten luoksetuloharjoittelussa. Koiran voi jättää käskyn alle paikoilleen, tai jos se ei vielä sellaista osaa, pyytää avustajaa pitelemään koiraa. Lelu tai muu käytettävä esine jätetään maahan koiran ja ohjaajan puoliväliin. Alkuvaiheessa etäisyys voi olla hyvinkin lyhyt, 2-4 metriä on aivan hyvä.
Omistaja kutsuu koiraa. Jos koiralla on hyvin vauhdikas ja vahva luoksetulo, ei kannata käyttää mitään tuttua luoksetulovihjettä, sillä se saattaa nostaa koiran vauhdin niin korkeaksi, ettei se edes huomaa lelua. Parempi vain kutsua koiraa nimeltä tai vaikkapa viheltää; tarvittaessa koiralle voi vain vaikkapa antaa ”vapaa” vihjeen paikallaolon lopettamiseksi. Mikäli koira osaa jo noutaa, voi paikallaolon kumota noudon vihjesanalla.
Koiran lähtiessä liikkumaan kohti ohjaajaa toivotaan, että se tarttuu esineeseen. Jos näin käy, kehutaan koiraa reilusti ja lähdetään liikkumaan taaksepäin. Jos koira on epävarma, kannattaa liikkua vain vähän ja peruuttaen niin, että katsekontakti koiraan säilyy. Koiran saapuessa ohjaajansa luo palkitaan eläin sen haluamalla tavalla: jos esine sopii leikkimiseen, voidaan sillä leikkiä, mikäli koira haluaa. Jos koiralle parempi palkinto on nami, käytetään sitä.
Jos koira nostaa lelun, mutta ei ole halukas kantamaan sitä, edetään vähitellen kuten kahden pallon leikissä. Koiran nostaessa ja lähtiessä liikkumaan lelu suussaan kohti ohjaajaa, palkitaan se ennen esineen pudottamista heittämällä palkkionami tai toinen lelu ohjaajan taakse (mieluiten ohjaajan jalkojen välistä). Tällä vahvistetaan haluttua toimintaa eli lelun kantamista; palkkion suunta tehostaa ohjaajaa kohti suuntautuvaa toimintaa. Vähitellen palkkion heittämiskohtaa siirretään niin, että koiran on tultava lähemmäksi ja lähemmäksi ohjaajaa; lopulta palkkio annetaankin kädestä, kun koira on jo aivan lähellä.
Mikäli koira ei kiinnostu esineestä lainkaan, voi kokeilla, auttaisiko pieni kilpailu: ohjaaja lähtee samaan aikaan koiran kanssa ryntäämään kohti lelua ja nappaa sen itselleen lähtien juoksemaan esineen kanssa. Koiran saavuttaessa ohjaajan voi hän leikkiä esineellä koiran kanssa hetken. Parin toiston jälkeen kokeillaan, onko kilpailuasetelma saanut koiran kiinnostumaan esineestä. Jollei, kannattaa vahvistaa esinekiinnostusta naksuttimen avulla opettaen.
Kun koira osaa tuoda lelun ohjaajalleen, aletaan käyttää toista henkilöä. Ohjaaja jää koiransa kanssa toiselle puolelle ja avustaja menee heitä vastapäätä. Harjoitus toistetaan taas samalla tavalla eli lelu jätetään heidän väliinsä. Avustaja kutsuu koiraa.
Koiran osatessa nostaa ja viedä lelu puolimatkasta avustajalle, vaikeutetaan harjoitusta niin, että välimatka pitenee. Nyt ohjaaja antaa lelun koiralle ja pyytää tätä viemään sen avustajalle. Avustaja voi vielä auttaa kutsumalla koiraa. Harjoituksen sujuessa liike nimetään, ja vähitellen avustaja voi mennä yhä kauemmaksi ja myös näkymättömiin. Käytettäessä useita eri avustajia tulee koiralle opettaa erikseen kaikkien tarvittavien henkilöiden nimet. Vaihtoehtoisesti avustaja pyytää aina koiraa luokseen ja tällä tavoin kerrotaan, kenestä on kulloinkin kyse.
Mikäli koiralta toivotaan jokin tietty luovutustapa, kuten lelun antaminen ohjaajan käteen, työstetään tämä erikseen esimerkiksi naksuttimen avulla. Jos halutaan koiran kykenevän viemään myös sen mielestä vähemmän mielenkiintoisia tai mukavia esineitä, kannattaa näiden nostamista ja kantamista harjoitella myös erikseen.
Vastarintaa
Vastarinnasta nauttiva koira pitää vetoleikeistä, takaa-ajoista ja kaikenlaisesta kilpailemisesta. Koiran vetoleikkihaluja voi rakentaa vähitellen, jos oma lemmikki ei pidä esineestä taistelemista arvolleen sopivana. Vastarinta on monesti koiran moottori: sen avulla se jaksaa työskennellä pitkään ja periksiantamattomasti, vaikka olosuhteet eivät olisikaan otolliset. Vastarinnan avulla voidaan myös tehostaa koiran itsehillintää.
Hyviä vetoleikkiesineitä ovat jo aiemmin mainitut aidosta karvasta tehdyt motivaatiopatukat tai vastaavat litteähköt esineet, tai vaikkapa fleecestä solmitut letit. Paras esine on hieman joustava, jolloin se tekee leikkimisen miellyttäväksi molemmille osapuolille.
Aluksi epävarmaa koiraa kannustetaan ylipäänsä tarttumaan esineeseen. Tätä voidaan tarvittaessa harjoitella myös naksuttimen avulla erikseen. Esine innostaa koiraa koskemaan, kun se liikkuu. Ohjaajan kannattaa liikutella lelua saaliinomaisesti koirasta poispäin nopein, nykivin liikkein. Jos esine itsessään ei ole sopivan mallinen sen helppoon liikutteluun maata pitkin, kannattaa siihen sitoa naru. Heti, kun koira reagoi leluun ja lähtee katsomaan sitä tai koskee siihen, kehutaan koiraa vuolaasti ja se voidaan myös palkita makupalalla. Makupalalla palkitseminen, olettaen että koira pitää nameista, vahvistaa palkkiota edeltävää toimintaa. Koira oppii, että sen leikittyä lelulla se saa herkun, ja samalla itse leikkiminen muuttuu koiran mielessä mukavammaksi.
Koiran kiinnostuksen lisäämiseksi voidaan myös käyttää avustajaa pitelemässä koiraa paikoillaan sillä välin, kun ohjaaja ensin juoksee esineen kanssa poispäin ja sitten alkaa leikitellä lelulla edellä mainituin tavoin. Kun koira alkaa innostua tilanteesta, päästetään se irti.
Kun koira tarttuu leluun, pyritään jatkamaan leikkiliikettä: lelu liikkuu edestakaisin vasemmalta oikealle ja päinvastoin sekä eteenpäin, poispäin koirasta. Liike on nyt aluksi pehmeää eikä kovin voimakasta, jottei koira päästäisi irti. Koiran otteen parantuessa vauhtia voidaan lisätä. Koiralle mukavin asento on pitää pää selkälinjan jatkeena, joten ohjaajan tulee tarvittaessa olla polvet reilusti koukussa, jottei nosta lelua liian ylös. Ohjaajan kannattaa kääntää ylävartaloaan vähän poispäin, ja välttää katsomasta suoraan koiraan. Koiran ylle ei saa kumartua.
Leikki lopetetaan siinä vaiheessa, kun koira vielä pitää esineestä kiinni. Eläin palkitaan jälleen tavalla, josta se pitää: esine voidaan heittää poispäin, jos koira pitää noutamisesta tai lelun perässä juoksemisesta. Ohjaaja voi myös lähteä jahtaamaan koiraa, jos tämä on sen mielestä hauskaa. Alkuvaiheessa annetaan aina koiran voittaa leikki, eli leikkiesine jää koiralle.
Koira, joka on innokas leikkimään vetoleikkejä, ei varsinaisesti tarvitse enempää vahvistusta lempilajissaan. Leikin varjolla voi kuitenkin harjoitella itsehillintää ja kontrollia sekä vireystilan hallintaa. Koiran kanssa leikitään hetki taisteluleikkiä; aluksi lyhyt, 5-15 sekunnin leikkisessio riittää. Leikki keskeytetään ottamalla koiralta lelu pois. Lelu laitetaan piiloon esimerkiksi treeniliivin taskuun tai takin sisälle, ja koira pyritään rauhoittamaan. Kun koira on rauhallinen, aloitetaan leikki uudelleen. Vähitellen leikkiosuuden pituutta voidaan lisätä. Mitä kauemmin on leikitty, sen kiihkeämpi koira todennäköisesti on ja sitä vaikeampi sen on rauhoittua. Tämän vuoksi käytetään aluksi vain hyvin lyhyitä leikkihetkiä, eikä koiraa pidä kiihdyttää lisää esimerkiksi koskemalla sitä leikin aikana.
Ihan itse
Liiallisen itsenäisyyden lisäksi voi koira olla myös riippuvainen omistajastaan. Etenkin yksinolo-ongelmista kärsivät koirat voivat hyötyä leikeistä, joissa koira joutuu itsekseen selviytymään eteentulevista ongelmista. Tällaisia leikkejä ovat esimerkiksi ruuanhankintaan liittyvien puuhalelujen kuten Kongien ja aktivointipallojen kanssa touhuaminen. Nämä leikit ovat myös omiaan lisäämään koiran turhautumisensietoa ja ne voidaankin siksi osittain lukea myös vastarintaan. Puuhalelujen kanssa tulee muistaa vahvistetiheys, kuten missä tahansa uuden asian opettelussa: alkuvaiheessa koiran tulee saada vahviste noin 3-4 sekunnin välein, jotta sen mielenkiinto säilyy. Tarvittaessa ohjaaja voi auttaa palkitsemalla koiraa laittamalla namipalan lelun lähettyville, mikäli koiran oma toiminta ei muuten tuota vahvisteita riittävän tiheästi.
Puiset ja muoviset älylelut puolestaan ovat enemmän yhteistyö-akselin leikkejä, sillä ne yleensä vaativat ohjaajalta melko suurta osallistumista eikä koira pysty pelaamaan niillä itse. Näilläkin leikittäessä on syytä muista riittävä vahvistetiheys alkuun!
Itsenäisiä leikkejä ovat esimerkiksi jotkin jahtaamisleikit. Ohjaaja tai avustaja vetää vaikkapa pitkään naruun sidottua lelua, jonka koira sitten ottaa kiinni. Tällaista leikkiä on helppo käyttää palkkiona koulutuksessa. Keskeistä on muistaa, että saalis liikkuu aina koirasta poispäin. Jos koira pitää taistelemisesta, voidaan lelulla leikkiä taisteluleikkiä kiinnisaamisen jälkeen. Leluun sidotusta narusta on sekin hyöty, että leikkikalu on helpompi saada koiralta pois. Turhien resurssiristiriitojen välttämiseksi on hyvä tehdä lelusta vaihtokauppa vaikkapa herkullisen namin avulla leikin lopuksi.
Saalisleikkiin sopivat lähes kaikenlaiset lelut, kunhan koira vain itse pitää niistä. Usein epäsäännöllisesti pomppiva epäkesko lelu tai naruun sidottu aitoa tai tekoturkista oleva karvalelu kiinnostavat koiraa tavallista tennispalloa enemmän. Pehmeästä kumista valmistettu frisbee mahdollistaa sekä kiinnioton että tapporavistuksen. Frisbeetä heitettäessä ole kuitenkin huolellinen: koiraa ei kannata kannustaa hyppäämään suoraan ylöspäin, vaan lelun on parempi lentää matalalla. Muutoin koira voi loukata itsensä tullessaan alas esimerkiksi vain toiselle takajalalleen.
Saaliin jahtaamista ei luonnossa tapahdu kovin usein, joten nykykoirallekaan ei sen kaltaista toimintaa ole hyvä järjestää jatkuvasti. Saalistustilanteessa erittyy runsaasti stressihormoneja, joiden poistuminen kehosta voi viedä useitakin päiviä. Jatkuva stressi voi altistaa koiraa sairauksille. Osa koirista myös väsyy saalistusleikkiin nopeasti, vaikka antautuisivatkin tilanteeseen täysillä. Tällaisissa tapauksissa leikkiä ei kannata tehdä kuin ehkä pari kertaa peräkkäin, ettei koira kyllästy.
Vähemmän kuormittavaa, mutta niin ikään metsästykseen liittyvää leikkiä ovat erilaiset etsimisleikit kuten namien, lelujen tai perheenjäsenten etsiminen ilma- tai maavainulla. Etsimisleikit voivat olla joko yhteistyötä tai itsenäisyyttä lisääviä riippuen siitä, miten leikki käytännössä toteutetaan ja kuinka suuri rooli ohjaajalla leikissä on.
Leikki palkkiona
Monet koirat arvostavat leikkiä tai lelua palkintona ja niiden avulla voidaankin usein saada vauhdikkaampi suoritus kuin pelkällä namilla palkiten. Kuten koulutus muutenkin, pitäisi lelunkin käyttöä kuitenkin suunnitella etukäteen.
Huolellinen luopumisen opettaminen tehostaa palkinnon oikeaa käyttöä. Liian usein näkee omistajien houkuttelevan lelulla silloin, kun koira tekee suoritustaan huonosti tai laiskasti. Kun koira tehostaa toimintaansa, ohjaaja laittaa lelun takaisin taskuun. Koiran vinkkelistä ohjaaja käytti juuri negatiivista rankaisua eli hän poisti palkinnon mahdollisuuden silloin, kun koira teki oikein. Lisäksi houkuttelun aloittaminen eli houkutinesineen tai makupalan esiin tuominen koiran tehdessä väärin, voi tehostaa tätä väärin tekemistä.
Kun koira osaa luopua lelusta, voidaan lelua käyttää takapalkkana tai targetina. Molemmissa malleissa lelun tulee olla koiran mielestä itsessään mielenkiintoinen. Jos taas koira edellyttää, että lelu liikkuu ollakseen kiintoisa, täytyy ohjaajan käyttää heittoa tai narussa vedettävää lelua. Se, mistä palkkio milloinkin tulee tai missä se on, riippuu koulutuksesta. Palkkion suunnan tulee aina olla sellainen, että se tukee opetettavaa asiaa. Jos koira ei saa edetä, palkkio on tai tulee koiran taakse. Jos taas halutaan vahvistaa eteenpäin suuntautuvaa liikettä, täytyy palkkion ilmestyä koiran eteen eläimen liikkuessa – ja mieluusti vielä niin, että palkkio itsessään liikkuu. Liike vahvistaa liikettä.
Palkkiona käytettävän leikin tulee olla riittävän pitkä. Nopea parin sekunnin vetoleikki jättää usein koiralle niin sanotusti kierrokset päälle. Se voi joskus olla hyvä asia, mutta hyvin motivoituneen ja vilkkaan koiran tilanteessa on usein parempi saada koira purkamaan energiaansa leikkiin ja rauhoittumaan sen kautta. Tällöin vetoleikki tai ohjaajan jahtaamiseksi tuleminen on liian kiihdyttävää. Parempi olisi antaa koiran purkaa itseään vaikkapa juoksemalla edestakaisin lelu suussaan. Harjoittelu lopetettaessa koiran on hyvä antaa kantaa lelunsa autolle tai pois treenikentältä.
Esineen nostaminen naksuttimen avulla opettaen
Muista ottaa esine esille vasta, kun olet muuten valmis harjoittelemaan (namit ovat esillä, naksutin on kädessä, koira on innokkaana lähettyvillä). Muista myös panna esine piiloon heti, kun koulutussessiosi loppuu tai pidät taukoa.
Esine otetaan esiin ja sitä joko pidetään paikoillaan lähellä koiran päätä ohjaajan vartalosta selvästi erillään, tai esine laitetaan maahan. Heti kun koira katsoo tai kurottaa kohti esinettä, naksutetaan ja palkitaan. Palkkio on hyvä antaa esimerkiksi ohjaajan sivulla olevaan ruokakuppiin. Kuppiin palkkaamisen idea on se, että koira joutuu silloin liikkumaan pois päin esineestä. Tällöin on helpompi erottaa koska uusi yritys alkaa, kun koira on sen aloittaessaan vähän kauempana kohteesta.
Mikäli koiran kanssa ei ole koskaan aiemmin tehty mitään kohdeharjoittelua (kosketuskeppi tai -alusta tms) tai jos esine on koiran mielestä vastenmielinen, kannattaa palkkio antaa etenkin ensimmäisillä toistoilla esineen päältä tai muuten sen välittömästä läheisyydestä. Tällä tehostetaan koiran kiinnostusta lelua kohtaan. Kun toiminta alkaa vakiintua, voi tällaistakin koiraa alkaa palkita erilliseen kuppiin.
Vähitellen kriteeriä nostetaan niin, että koiran pitää koskea kuonollaan esineeseen saadakseen palkkionsa. Kriteeriä nostettaessa tulee muistaa, että tehtävää pitää vaikeuttaa riittävän nopeasti, jotta koira saadaan tarjoamaan enemmän (uutta, lisää) käytöstä. Kun eläin tekee harjoituksen kahdesti peräkkäin onnistuen 80 prosenttisesti, on aika vaikeuttaa tehtävää.
Seuraavaksi koiran tulee ottaa esine suuhunsa. Useimmille se on helpompaa, jos ohjaaja itse pitää esineen päästä kiinni koiran kuonon tasolla. Ihmisen avustaessa osa lelun painosta jakautuu omistajan käteen, jolloin tavara ei tunnu niin painavalta koiran suussa. Vähitellen ihminen vähentää osuuttaan ja antaa koiran pitää itse koko esinettä. Tämän jälkeen lelua siirretään alemmaksi ja alemmaksi ja lopulta koira joutuu nostamaan sen itse lattialta esimerkiksi ohjaajan käteen.
Lähteet:
Kokko, Cajander ja Nummisalo. Oma koira. Tammi 2000
KIVA-team ry:n Tunne koirasi -kurssimateriaali
